Kuulumisia ja uutta ulkoasua 13.09.2007

TT on useista erinäisistä syistä viettänyt hiljaiseloa jo pidempään. Toimintaa vaikeuttaa tehokkaasti armeijakuviot ja jäsenten hajaantuminen eri puolelle suomea. Tästä huolimatta uuden laulajan kanssa on treenailtu aina mahdollisuuksien mukaan ja uusia biisejäkin alkaa olla muutama kappale. Suunnitelmissa olisi saada ulostettua jonkinlainen äänite joskus tulevaisuudessa, kunhan nämä pakolliset velvollisuudet on hoidettu alta pois. Sitä odotellessa päätimme päivitellä kotisivut uuteen kuosiin ja uuteen laulajaankin voi tutustua bändi-osiossa. Palataan astialle!

Terminal Treatment





Laulaja löytynyt! 15.05.2007

TT on kuumeisen etsinnän jälkeen löytänyt itselleen uuden laulajan. Demoja ja hakemuksia tulikin ympäri maailman tuhansin kappalein :)

Parien ensimmäisten treenien jälkeen homma toimii ja kuulostaa lupaavalta. Päivityksiä ja infoa uudesta kultakurkusta on luvassa kunhan kerkeämme. Nyt hiotaan uusia ralleja ja katse on taas tulevaan. Oujee

VH & Terminal Treatment





Uutta ilmettä 12.02.2007

Vihdoin saatiin pientä kasvonkohotusta kotisivuille. Uusia kuvia sun muita on tulossa piakkoin, kunhan nyt muilta kiireiltämme saamme aikaiseksi.

Kosketinsoittajaa ja laulajaa kaipailemme edelleen. Muutama yhteydenotto on tullut mutta vielä tällä hetkellä ovat tontit avoinna. Nyt rohkeasti ottamaan yhteyttä kaikki soitto- ja laulutaitoiset!

Terminal Treatment





TT:n leirissä jälleen elonmerkkejä! 07.01.2007

Moroos! Noin puolen vuoden hiljaiselon jälkeen alkaa TT:n leirissä jälleen tapahtua. Rumpali Rissanen kotiutui armeijasta tammikuun alussa ja palaa taas omalle paikalle patteriston taakse.

Pidemmän treenaustauon jälkeen bändi astelee taas uudella innolla treenikämpälle mukanaan paljon uusia ideoita ja suunnitelmia.
Kotisivut ovat myös menossa piakkoin täysremonttiin ja uusia päästäneen töllistelemään alkukevään aikana.

Pitkän treenaustauon aikana kitaristi-laulaja Heikkisen päässä on muhinut myös ajatus laulajanpaikan luovuttamisesta ja keskittymisestä entistäkin tiukemmin kitaran kurittamiseen. Tämä kuvio tarkoittanee sitä, että bändi on alkanut etsiä itselleen uutta solistia. TT antaakin kaikille halukkaille mahdollisuuden päästä ilmaisemaan itseään musiikin saralla ja ilmoittaa täten laulajan paikan vapaasti haettavaksi. Mikäli juuri sinä tunnet olevasi se oikea kultakurkku, joka sopisi bändiin paremmin kuin nyrkki silmään, elä epäröi ottaa yhteyttä! Yhteydenotto onnistuu kätevästi sähköpostitse ja koelaulutilaisuuksia voidaan tarvittaessa järjestää. Uuden laulajan sukupuolella ei ole väliä. Naislaulaja on aivan yhtä varteenotettava vaihtoehto kuin miespuolinen kin vokalisti. Asuinpaikkakunnalla ei myöskään ole hirveän suurta merkitystä, kunhan yhteiset treenit voidaan pitää vähintää kerran kahdessa viikossa.
Ihan ketä tahansa bändi ei kuitenkaan enää tässä vaiheessa laulajan tontille kelpuuta, vaan ehdokkaan täytyy täyttää muutamia pieniä vaatimuksia.

- Viimeisetki TT:n jäsenet täysi-ikäistyvät tuota pikaa, ja ravintola-ja baarikeikkoja on odotettavissa lähitulevaisuudessa. Tästä syystä myös laulajan tulisi olla täysi-ikäinen.

- Englannin kielen taidosta ja sujuvasta ääntämisestä ei myöskään ole haittaa, koska laulukielenä tulee edelleen olemaan juuri se Lontoon murre.

- Lisäksi tulevalta laulajalta vaaditaan tietysti roimasti halua esiintyä ja sitoutua bändin toimintaan parhaalla mahdollisella motivaatiolla.

Mitään yli-ihmistä emme tietenkään ole etsimässä, vaan jos olet sosiaalinen ja laulutaitoinen sekä viihdyt ihmisten seurassa, voit hyvinkin olla kaipaamamme tapaus. Jos omaat myös taidon kirjoittaa itse lyriikoita, älä jätä tätä seikkaa meille kertomatta. Rohkeasti vain ottamaan yhteyttä!!

Tällaisella pohjustuksella lähdetään siis kohti uusia haasteita. TT kiittää ja kumartaa kaikista palautteista ja yhteydenotoista ja siirtyy takaisin sorvin ääreen keskittyen olennaiseen - eli rokin rämpyttämiseen! Palataan pian!

Terminal Treatment





Angel On My Shoulder soittoääneksi 14.09.2006

Uskomatonta mutta totta! Mikseri.net tarjoaa käyttäjilleen mahdollisuuden tehdä biiseistään soitttoääniä. TT tarttui tietenkin tilaisuuteen ja Angel On My Shoulder on nyt saatavana soittoääneksi, mikäli puhelimesi tukee MP3-soittoääniä. Tilausohjeet löydät täältä: www.mikseri.net/mobile/buyringtone.php?id=225081

TT





Saattohoitoa tarjolla! 27.08.2006

Nyt se on vihdoinkin valmis! Terminal Treatmentin ensidemo The Fall saatettiin lopulliseen muotoonsa eilen lauantaina, kun miksaajamme Juntunen sai hommansa lopetettua Oulun päässä. Demon kaikki biisit ovat kuultavissa/ladattavissa sivuiltamme ja sitä saa myös halutessaan ostaa bändin jäseniltä. Tilauksia otetaan vastaan myös sähköpostitse. Homma toimii kun lähetät yhteystietosi osoitteeseen theband(at)terminaltreatment.net jolloin saat paluuviestinä tilinumeron maksua varten.Demon hinta on 3€ + mahdolliset postikulut.

Demon valmistumisen lisäksi TT:n leirissä eletään muutosten aikaa. Kosketinsoittajamme Janne väistyy sivuun soittohommista työ- ja opiskelukiireiden takia. Jannen mietteitä tulossa asian tiimoilta jossain vaiheessa. Terminal Treatment kiittää Jannea mukanaolosta ja yhteisistä hetkistä niin keikkalavoilla kuin muuallakin. Keep on rockin'! Uusi kiipparisti on jo kiikarissa, mutta siitä sitten enemmän myöhemmin.


Tällä hetkellä bändin jäsenet keskittyvät enemmän opiskeluun ja muihin asiohin Rissasen ollessa vielä armeijassa. Uusia biisiaihioita on kuitenkin hieman jo työstetty, ja treenikämpällä pyritään käymään aina mahdollisuuksien mukaan. Ensi vuoden puolella on sitten jälleen taas odotettavissa enemmän säpinää keikkarintamalla ja uudesta demostakaan uneksiminen ei ole mahdotonta.


Mutta nyt siis kuuntelemaan demoa ja avautumaan vieraskirjaan!! Palaute on tervetullutta!!
Terminal Treatment toivottaa kaikille hyviä syksynjatkoja ja vetäytyy kehittelemään uusia kujeita tulevan varalle.
Muistakaahan tarkistaa kulutuspinnat renkaista, hyvät ihmiset!!



Terminal Treatment crew





Rockjoosepista 08.07.2006

Nyt on Rockjoosepit rokattu ja keikka rytinästä selvitty. Keikka meni mielestämme hyvin ja porukkaakin oli ihan kiitettävästi. Keikka videoitiin ja valokuviakin tuli otettua. Palataan niihin tunnelmiin kunhan saamme kuvat ja videopätkät editoitua. Nöyrimmät kiitokset järkkäritiimille ja mahtavalle yleisölle. You rock!!

EDIT: Kuvia saatavilla!

Terminal Treatment





Ensimmäisen TT-demon nauhoitusvalmistelut alkoivat 12.05.2006

Ensimmäisen Terminal Treatment-demon väkerrys alkoi tänään. Suomussalmen nuorisotalon bändihuoneeseen pystytetty studio toimii rumpujen äänityspaikkana ja muilta osin demo valmistunee kitaristi Juntusen kotona. Demon lopullista julkaisupäivää on mahdotonta arvioida, mutta eiköhän kesäkuun loppuun mennessä ala olla valmista.
Demon valmistumista voi seurata lähes reaaliajassa sivuiltamme ja Rissanen pitää yksityiskohtaisempaa päiväkirjaa omassa profiilissaan. Palaillaan astialle!!

EDIT: Virallinen päiväkirja

TT Crew





Ääniaalto 2006 ohi. 14.04.2006

Terminal Treatmentin ensimmäinen keikka on nyt sitten ohi. Yleisö oli ihan pähkinöinä ja innoissaan. Paikalla oli myös muita paikallisia bändejä ja oululainen Out of Tune.

Kuvia voit tiiraila tästä

Hannu





Aktivoitumista keikkarintamalla! 16.03.2006

Rokki raikaa bändi-illassa Suomussalmen Työväentalolla 13.4. kun Terminal Treament heittää ensimmäisen keikkansa. Mukana karkeloissa on myös muita paikallisia yhtyeitä. Soittoaika ei ole vielä tiedossa, mutta kannattanee saapua paikalla jo kahdeksan aikoihin illalla, jolloin koko tapahtuma pyörähtää käyntiin. Soittolistalla tullaan todennäköisesti kuulemaan muutaman oman biisin lisäksi myös pari coveria.
Pääsymaksu tapahtumaan on 2 euroa.

Muita tulevia keikkoja voi tiirailla keikat-osiosta.

Terminal Treatment





Sivut vihdoin auki!! Tervetuloa tutut vanhat ja uudet! 01.02.2006

Terminal Treatment-yhtye toivottaa Sinut tervetulleiksi uusille kotisivuille! Tiukan treenauksen takia keikkoja ei ole vielä tiedossa ja ääninäytteitäkin saadaan vielä odotella kevääseen saakka. Siihen asti, rokkaillaan!.

Terminal Treatment





Kommenttiboksi:

Viesti:

Nimi:



Rastita tämä!
Ei oo yhtään tietoa keikoista. Vasta pääsin itekki intistä poes ja näin ni ei oo oekeen pystyny reenaamaankaan.
- Heikki

I like to shit rocks
- Heikki

Hi guys! Are you planning to come visit Sweden anytime soon? Hell this shit rocks really!!
- Rocker-94

Majoneesit sissää.. Millo keikkaa?? Suomsusalmi Rockissa ootteko kenties missään vaiheessa soittamassa? Kiinnostusta kyllä löytyy tähän musiikkiin
- Mulari

Que pasa... Tengo La Ca Misa Negra
- Juanes

Kaikki rastin kotipeliin hephep!
- Lukkari

Milloin tulee uusia biisejä? Ei oo poikia näkyny jalistreeneissä.....
- Stepa

joo pää täöteen!
- juntunen

mahtaa pion juntusella korkki narahtaa kun kohta nolla napsahtaa!
- Jorma

heikillä kakka kovana
- ana

achiel
- päessään

elähä mittään. eiku pirttiin!
- Manne

hei teijän musiikkihan on tosi hyvää =)=)
- hippipappa